Kannot pois nurmikoilta

24.06.2009 4:00

Kantojyrsin poistaa helposti leveänkin kannon myös istutettavan uuden puun tieltä.
Kantojyrsin poistaa helposti leveänkin kannon myös istutettavan uuden puun tieltä.

Kun piha-alueilta tai puistoista poistetaan puita, jäävät kannot usein nurmikolle harmiksi. Pulman ratkaisuun on nykyään jo omat koneensa ja alan palveluita tarjoavia yrittäjiä on Kuopiossakin jo useita.

Kantojyrsin jyrsii kannon hakkeeksi jopa nurmipinnan alapuolelle asti. Jyrsitty puuaines on oivallista kompostitavaraa tai sen voi levittää pensaiden juurille. Jyrsimellä voidaan poistaa myös puun tyvialueelle levinneet paksut juuret, jotka ovat usein maan pinnan yläpuolella ja haittaavat esimerkiksi nurmikon leikkuuta.

Suhteellisen pienikokoisina koneina jyrsimet eivät myöskään aiheuta sellaista tuhoa nurmikolle kuin esimerkiksi pienet kaivinkoneet. Kanto voidaan poistaa turvallisesti esimerkiksi seinän vierustoilta.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

ja kannot lähtee, vermeerin kantöjyrsimellä, kokemusta on.

13/03/2010 6:20 pm, juusto

Paikalliset kumppanit

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä Kuunsirpinkiitäjän

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä 2010 Riitta Puomilahden kirjoittaman Kuunsirpinkiitäjä, jossa seikkailevat Keihäsjoen haltijat, keijut ja metsäneläimet. Myös laulujen sanat ovat Riitan kynästä ja ne on säveltänyt ja sovittanut Janne Nyyssönen... Lue lisää »

Yhteistyö on voimaa!

kuopion energia

Olemme saaneet useita toimijoita onnistunutta elämystä toteuttamaan. Lue lisää »

Info-tilaisuus

Info-tilaisuus toimintakeskuksella torstaina 2.9.10 klo 10.00 Lue lisää »


Kysymys

Tulisiko alaikäisten tupakointiin puuttua tiukemmin?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Saako lasta kurittaa koulussa?

Kun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai omaisuutta.Hyvin harvoi... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Kolumnit

Kuopiorock Väinölänniemellä jälleen ensi kesänä

Erik Ongelin kirjoitti Kuopion Kaupunkilehdessä (18.08.2010) mielipidekirjoituksen otsikolla ”Ei RockCockia Väinölänniemellä”. Haluaisin korjata muutamia faktoja, joita kirjoituksessa esiintyi.Ensinnäkin lähetimme mainitsemasi (Kaupunkilehdessä 11.8... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish