Lunta riittää kaikille

06.02.2010 13:05

Tero Joutselainen

Näin koko maan alueella vallitsevan lumitalven aikana keskustelun aiheita ei tarvitse tuntemattomankaan kanssa kauaa etsiä. Pakkanen ja lumi, siinä talven kestosuosikit. Media etsii päivä päivältä kovempia vertailukohtia talven kauheuden todistamiseksi.

Mielellään täältä Itä-Suomen suunnalta heitellään pilkallisia kommentteja etelän suuntaan juuri talvikeleihin liittyen. Talviajotaidottomia ikäluokkia on pääkaupunkiseudulla jo todella monta, eikä se muistikaan tuohon taitoon vuosikymmeniksi riitä.

Tuoreimpiin talviuutisiin kuului Helsingin pelastuslaitoksen hätähuuto pelastusteiden avaamiseksi kaduilla ja kiinteistöjen pihamailla. Tätäkin kuuli kommentoitavan Kuopiossa varsin pisteliäästi, mutta onkohan ihan oikeasti aihetta. Talvikunnossapito on pahempien pyryjen aikaan jopa tuskallisen hidasta. Vuorokausi vierähtää pyryn alkamisesta monessa kaupunginosassa ennen kuin kadut lumesta puhdistuvat. Työmatkalaiset saavat yleensä selvitä omin avuin aivan pääkatuja lukuun ottamatta. Jalankulkijat ja pyöräilijät vaihtavat suosiolla ajoradan puolelle. Aamuruuhkassa sukkulointi alkaa muodostua jo liiankin jännittäväksi.

Mikä sitten selittää kunnossapidon pullonkauloja? Joka vuosi kiinteistöjen omistajia muistetaan jyvitetyllä laskulla talven aurauksista. Luulisi, että sellainen palvelu, jolle on varma maksaja jo tiedossa, olisi helppo järjestää paljonkin nykyistä paremmin.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Paikalliset kumppanit

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä Kuunsirpinkiitäjän

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä 2010 Riitta Puomilahden kirjoittaman Kuunsirpinkiitäjä, jossa seikkailevat Keihäsjoen haltijat, keijut ja metsäneläimet. Myös laulujen sanat ovat Riitan kynästä ja ne on säveltänyt ja sovittanut Janne Nyyssönen... Lue lisää »

Yhteistyö on voimaa!

kuopion energia

Olemme saaneet useita toimijoita onnistunutta elämystä toteuttamaan. Lue lisää »

Info-tilaisuus

Info-tilaisuus toimintakeskuksella torstaina 2.9.10 klo 10.00 Lue lisää »


Kysymys

Tulisiko alaikäisten tupakointiin puuttua tiukemmin?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Saako lasta kurittaa koulussa?

Kun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai omaisuutta.Hyvin harvoi... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Kolumnit

Kuopiorock Väinölänniemellä jälleen ensi kesänä

Erik Ongelin kirjoitti Kuopion Kaupunkilehdessä (18.08.2010) mielipidekirjoituksen otsikolla ”Ei RockCockia Väinölänniemellä”. Haluaisin korjata muutamia faktoja, joita kirjoituksessa esiintyi.Ensinnäkin lähetimme mainitsemasi (Kaupunkilehdessä 11.8... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish