Mä oon rekkamies, oon hitto soikoon
06.03.2010 14:05
Sari Jalkanen
Matti Eskon Rekkamies - laulu kertoo ajankohtaisesti rekkamiehen arjesta. Teiden ritarit tekevät yhteiskunnassa merkittävää työtä, jonka toimimattomuus vaikuttaa nopeasti koko ympäristöön. Rekkamiehen leipä ei varmasti ole leveä ja helppo, mutta lakkoilun ei pitäisi olla nykyaikana mahdollista. Talouskriisi on näkynyt kuljetusalalla. Kansalaisten ja yritysten toiminnan vaikeuttamisen sijaan, huomio olisi hyvä kiinnittää talouskasvun vahvistamiseen. Tämän äärimmäisen keinon käyttäminen palkkasopimusten kiistelyssä on aina ikävää ja sotkee arjen järjestelmät.
AKT:n lakko osuu sopivasti juuri hiihtoloman alle. Lakon piirissä ovat kaikki suuret henkilö- ja tavaraliikenneyritykset. Lakon arvioidaan haittaavan tuntuvasti maan sisäistä tavara-, polttoaine-, kemikaali- ja linja-autoliikennettä sekä jätteenkuljetuksia. Kuopiossa linja-autoliikennettä pidetään yllä esimiesvoimin, jolloin pystytään ajamaan vain neljännesosa vuoroista. Moni lomalainen joutuu turvautumaan vararatkaisuihin.
Varasuunnitelmilla pidetään myös tuotanto ja kauppa käynnissä. Lakon jatkuessa useita päiviä tai jopa viikkoja, ongelmat pahenevat. Toistaiseksi kaupat vakuuttavat ruoan riittävän ilman hamstrausta. Roskalaatikoiden tursuminen tai hajuhaitat eivät tuota suuria ongelmia talvella. Entä bussiliikenne? Lakko saattaa pysyvästi muuttaa julkisten kulkuvälineiden käyttöä. Ja se ei ole hyvä asia.
Lakon päättymistä ei kukaan osaa ennustaa. Toivottavasti kuitenkin nopeasti. Rekkamiesten olisi hyvä säilyttää laulussa esitetty ylpeytensä, ennen kuin julkinen keskustelu uhkaa viedä sen.



