Kolmannes nuorista luuli Markku Rossia kaupunginjohtajaksi
03.02.2010 7:35
Aija Pirinen
Suuri osa Kuopion lukiolaisista ei tunne kaupunginjohtaja Petteri Parosta kasvoilta. Näin ainakin, mikäli on uskominen Klassillisen lukion taloustiedon ryhmälle tehtyyn pikakyselyyn. Kuopion Kaupunkilehti pyysi nuoria kertomaan kuvan perusteella kuuden kuopiolaisen vaikuttajan nimet ja tittelit. Testattavat henkilöt olivat kaupunginjohtaja Petteri Paronen, kansanedustaja Markku Rossi, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Marja-Leena Puputti, Siilinjärveltä kotoisin oleva valtiovarainministeri Jyrki Katainen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Raassina, sekä talous- ja strategiajohtaja Paavo Kaitokari.
Kyselyyn vastasi 17 lukiolaista.
Parosen tunnisti viisi
Lukiolaisille tutuimmat kasvot olivat Jyrki Katainen ja Petteri Paronen. Kataisen tunnisti kasvoilta yhdeksän, eli noin puolet vastaajista. Parosen tunnisti kuvasta viisi vastaajaa. Yhtä moni veikkasi kaupunginjohtajaksi Markku Rossia. Sen sijaan Rossin nimen muisti vain yksi vastaaja.
Paavo Kaitokaria, Sari Raassinaa ja Marja-Leena Puputtia ei tunnistanut kuvista kukaan. Kukaan ei myöskään tiennyt, missä tehtävässä he työskentelevät. Heitä veikattiin muun muassa toimittajiksi, koulutoimenjohtajiksi ja ministereiksi.
Kuvasta vaikea tunnistaa
Markku Rossi ei ole yllättynyt nuorten heikosta kuvamuistista. Häntä huvittaa, että kolmannes nuorista vastaajista veikkasi häntä kaupunginjohtajaksi. Vielä enemmän Rossi nauroi kuullessaan, että joku vastaajista nimesi hänet Seppo Kääriäiseksi.
–Taidan olla siis pormestariainesta, Rossi nauraa.
–Pelkkien lehtikuvien perusteella harvoin tunnistaa ihmistä. Nuorilla elämänpiiri on suuntautunut enemmän harrastuksiin, eikä poliitikkoja helposti tunnisteta kasvoilta.
Lisää paneelikeskusteluja
Rossi myöntää, että poliitikoilla olisi tekemistä tunnettavuuden lisäämisessä ja nuorten huomioimisessa.
–Kouluilla voisi järjestää paneelikeskusteluja muulloinkin kuin vaalien alla. Toivoisin että koulut ja nuoret itse kutsuisivat poliitikkoja kertomaan työstään. Itse olisin valmis osallistumaan keskusteluun nuorten kanssa.
Rossi itse meni mukaan poliittiseen järjestötoimintaan jo 15-vuotiaana. Hän oli Suomen nuorin kunnanvaltuutettu vuonna 1976, jolloin hänet valittiin Suonenjoen kaupunginvaltuustoon.



