Mielipide: Ongelmajätteiden käsittely ja loppusijoitus pitää teilata
24.01.2010 14:14
Kuopion kaupungin tekninen lautakunta on käsitellyt Ekokem-Palvelu Oy:n teettämää ympäristövaikutusarviota Sorsasaloon kaavaillun jätteenkäsittelykeskuksen laajennuksesta. Lautakunta pitää arviota jopa ”kelpo työnä”.
Samalla lautakunta kuitenkin kritisoi arvioinnin sisältöä kahdestakin hyvin keskeisestä puutteesta eli ” vielä ei ole tarkasti tiedossa, millaisia määriä mitäkin jätelajia alueella vastaanotetaan ja millaisia teknisiä ratkaisuja käsittelymenetelmissä käytetään”. Lautakunta kuitenkin katsoo, että ” ympäristövaikutukset on kuitenkin arvioitu sillä laajuudella, mikä on tarpeen hankkeen jatkosuunnittelua ja lupaprosesseja ajatellen”.
Asiaan kuukausia syventyneenä ei voi kuin ihmetellä, miten kevyin perustein asia on teknisessä lautakunnassa käsitelty ja hyväksytty. Tosin sinne annettu esitys 3/08.01.2010 oli niin "myötäkarvaan" kirjoitettu, että kuinkahan moni lautakunnan jäsenistä edes tajusi, että kysymyksessä on teollisuuden ongelmajätteiden KÄSITTELY- JA LOPPUSIJOITUSPAIKKA.
Vaikka lautakunnan kokouksessa oli yhteensä 20 asiakohtaa, olisi tämä hanke mielestäni vaatinut mittavamman käsittelyn, mitä kokousmateriaalit antavat ymmärtää.
Alueelle - siis Sorsasalon saareen - on tarkoitus kerätä ja siellä käsitellä teollisuuden ongelmajätteitä sekä loppusijoittaa esim. ongelmajätteen poltossa syntynyttä kuonaa ja tuhkaa, erilaisia teollisuuden jätteitä (metallisakat, valimojätteet jne), erotuskaivojen lietteitä, pilaantuneita maita. Kyseiset jätteet sisältävät mm. raskasmetalleja, asbestia, pcb:tä ja orgaanisia haitta-aineita.
Kielteiset vaikutukset pohja- ja pintaveteen, maisemaan, maa- ja kallioperään, melun lisääntymiseen, ilman laatuun, ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen sekä terveyteen tullevat olemaan hyvinkin merkittävät nykyiselle ja erityisesti tuleville sukupolville. Tärkeä on muistaa, että Sorsasalo on saari, joka sijaitsee kaupunkikehyksessä tuhansien vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden elinympäristössä. Etäisyys Kuopion keskustaan, torille on 8 km.
Arviointiselostus sisältää paljon oletuksia, arvioita, ennusteita ja epävarmuustekijöiden esilletuontia.
Hyvät lautakunnan jäsenet ja muutkin asiasta kiinnostuneet: lukekaapa arvioinnista esimerkiksi, 1. miten Sorsasalon ruhjeista kallioperää on tutkittu (pohjavesi)? 2. miten melun lisääntymistä alueella on empiirisesti tutkittu? 3. millä tiedoilla vaikutuksia maisemaan ja elinympäristöön on arvioitu? 4. miten vaikutukset eläimistöön ja kasvillisuuteen on oikeasti selvitetty? 5. Miten kattavasti sosiaalisia vaikutuksia on arvioitu?
Voiko lupaviranomainen ottaa hankkeen toteutukseen liittyviä lupia edes päätöskäsittelyyn, kun arviointi on näin teoreettinen ja monilta osin hyvin pintapuolinen? Eikö todellakin tarvita merkittäviä lisäselvityksiä ja tutkimuksia? Ensimmäinen lisäselvitys pitäisi koskea uutta sijoituspaikkaa.
Lopuksi voi kysyä myös suurelta yleisöltä, että eikö tällainen hankesuunnitelma keskelle kaupunki/kunta-kehystä todellakaan enempää kiinnosta. Kysymyksessä on kuitenkin yhteisestä, nykyisen ja tulevien sukupolvien elinympäristöstä ja asumisviihtyvyydestä.
Sauli Ahvenniemi
Mitä mieltä sinä olet? Kommentoi! Ota kantaa!



