Marco Hietala muuttaa Saaristokaupunkiin
28.07.2010 10:00
Inka Matilainen
Nightwish ja Tarot -yhtyeistä tuttu laulaja-basisti Marco Hietala muuttaa perheensä kanssa Saaristokaupunkiin. Hietalan muuttoauto suuntaa Kuopioon elokuun aikana. Kuopion Kaupunkilehden saamien tietojen mukaan Hietalan uusi koti sijaitsee todennäköisesti asuntomessualueella. Laulaja ei kuitenkaan suostunut vahvistamaan asiaa lehdelle.
–En halua kommentoida tuohon mitään, Hietala hymistelee.
Hietala on aikaisemmin kertonut Kuopioon palaamisen olevan pitkäaikanen haave.
–Nyt se on mahdollista, joten perheen kanssa muutetaan takaisin rakkaalle kotiseudulle, Hietala kertoi keväällä Kuopion Kaupunkilehdessä.
Marco Hietala johti viime keväänä järjestetyssä Kuorosota-ohjelmassa Kuopion kuoroa. Kuoro sijoittui kilpailussa toiseksi.
Hietalan synnyinkunta on Tervo. Hän kävi koulunsa Kuopiossa.



