Peruskoulu toimii häiriköiden ehdoilla

10.02.2010 8:05

Ismo Vornanen

Kuopionkin peruskoulujen arjessa revitään naulakoita, kaadellaan roskapönttöjä ja turmellaan kolua tahallaan. KUVA: ISMO VORNANEN
Kuopionkin peruskoulujen arjessa revitään naulakoita, kaadellaan roskapönttöjä ja turmellaan kolua tahallaan. KUVA: ISMO VORNANEN

Kuopion hallinto-oikeuden juristi Liisa Kiianlinna vieraili maailmanrauhaa käsittelevässä konferenssissa Intian Lucknowissa. Tapahtuma pidettiin maailman suurimassa 37.000 oppilaan koulussa. Kiialinnan mukaan jättiläismäisessä koulussa ei esiinny työrauhaongelmia ja oppilaat kunnioittavat toisiaan.

Kiianlinna, entinen Kuopion koulutuslautakunnan jäsen ja nykyinen Savon ammatti- ja aikuisopiston valtuutettu röykyttää suomalaista koululaitosta.

–Kasvatuksen puute on kansallinen uhka Suomessa. Opettajat eivät saa kuria luokissa, ja heidän mielenterveytensä on lujilla, laukoo Kiianlinna.

Opettajilla ei auktoriteettia

Kiianlinna kertoo, että Lucknow Schoolissa oppilaille ovat syklaaminpunaiset sarit ja sympaattinen hymy kasvoilla. Näky poikkeaa oleellisesti Suomen koululaitoksen menosta.

–Olemme sokeutuneet suomalaisen koulun sikamaisiin tapoihin. Kysymys ei ole vain ryhmäkoosta, josta OAJ pitää melua. Kasvatuskulttuurimme on alennustilassa. Vain harvoilla opettajilla ja vanhemmilla on enää auktoriteettia.

Huonosta kotikasvatuksesta sikiävät häiriköt rappeutuvat kansakuntaa aiheuttavat juristin arvion mukaan ison lisälaskun talouskivuissa vaikeroiville kunnille.

–Yläkoulujen käytävillä maataan, syljeksitään, kiroillaan ja särjetään paikkoja. Häiriköt usein tuhoavat myös tupakoinnilla omaa terveyttään ja ovat lopulta itse terveydenhuollon riesa.

Häiriköiden määrä kasvaa

Intian Lucknowissa vietetty viikko teki Kiianlinnaan lähtemättömän vaikutuksen.

–Suuret lapsijoukot käyttäytyivät kuin enkelit. Isot oppilasmassat kuuntelivat äänettömästi ulkomaalaisten juristien luentoja. Lopuksi he taputtivat ja hymyilivät sydämellisesti esiintyjille.

Kiianlinna pitää Suomenkin kouluissa esitelmiä lastenoikeuksista.

–On nurinkurista, että Suomessa on opettajien tukena kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat ja häiriköiden määrä sen kun kasvaa.

Nykykoululaiset prinssejä ja prinsessoja

Kuopion Rajalan alakoulun rehtori OAJ:n aktiivi Paavo Lyytinen jättää lobbarin roolinsa ja vastaa Liisa Kiianlinnalle opettajana. Hän kertoo, että hyväosaisten lasten ydinperheissäkin on huonosti käyttäytyviä lapsia.

–Nykyisin on pieniä perheitä, joissa lapset ovat lähes palvottuja prinssejä ja prinsessoja. Heille suodaan kaikki vapaus. Näin lapsista kasvaa itsekkäitä.

–Ideologialtaan vapaa koulu joutuu pohtimaan, milloin yksilöiden vapaus vahingoittaa toisia oppilaita.

Lyytinen näkee, että pehmeät keinot toimivat enemmistöön. Yläkouluilla pitäisi kokeilla kovempia rajoja ja sanktiota häiriköihin.

–Rajojen laittaminen vaatii opettajalta voimakasta persoonallisuutta.

KOMMENTTI: Häiriköt ”koirakouluun”

Häiriköt dominoivat peruskoulussa. Opettajat sietävät olosuhteita, joissa tavalliset ihmiset kutsuisivat paikalle poliisin.

Tämä maa tarvitsisi lapsiturvalain kasvatusvelvollisuudesta eikä mitään jaarittelevia ammattilaistiimejä. Häiriköiden kasvatuksessa pitäisi ottaa mallia koirakoulusta. Koirahan saa palkinnon hyvästä käytöksestä. Räksyttävälle rakille annetaan rangaistus.

Jos opettaja vääntää riehuvan oppilaan kädestä lyömäaseen, joutuu hän käräjille. Liisa Kiianlinna on oikeassa. Suomessa häiriköillä on valta ja osa nuorista käyttäytyy huonommin kuin koulutettu koira.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Mediassa on nostettu esiin koulumaailma mutta totuus on että kyseinen häiriökäyttäytyminen ilmenee jo lapsen ollessa päivähoitoikäinen. Nykyajan hektinen elämä 24/7 näkyy lasten keskittymiskyvyn puutteena, välinpitämättömyytenä, kaikki heti tänne mulle nyt -ajattelumallina.Lapsilla on kummallinen "teflon" pinta ; tuntuu että mikään ns. normaalikasvatus ja moraali ei tunnu heihin uppoavan.
Ja nämä "kullan nuput" ovat meidän tulevia veronmaksajia vai veroeuroja nieleviä holhottavia..

11/02/2010 8:52 am, Pelottaa vanheta?

Vanhemmat eivät osaa laittaa lapsilleen rajoja. Ei ymmärretä että lapselle on hyväksi se, ettei hän saa kaikkea haluamaansa.

11/02/2010 10:12 am, tiina

Paikalliset kumppanit

Vilimeillä kaksi hlbt-elokuvaa

Vilimeillä kaksi hlbt-elokuvaa Lue lisää »

KuLS:n uusi päävalmentaja: tervetuloa luistelemaan!

Kuopion Luisteluseuran taitoluistelun uusi päävalmentaja Liana Ocheretna kannustaa kokeilemaan luisteluharrastusta. Jokaisesta voi tulla luistelija, jos vain itse niin tahtoo. Lue lisää »

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä Kuunsirpinkiitäjän

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä 2010 Riitta Puomilahden kirjoittaman Kuunsirpinkiitäjä, jossa seikkailevat Keihäsjoen haltijat, keijut ja metsäneläimet. Myös laulujen sanat ovat Riitan kynästä ja ne on säveltänyt ja sovittanut Janne Nyyssönen... Lue lisää »


Kysymys

Tulisiko gynekologin olla aina naislääkäri?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Häiriköivä oppilas voidaan poistaa luokasta voimakeinoin

Ristituulessa-sarjan puheenaihe on tällä kertaa Saako lasta kurittaa koulussa? Aiheeseen ottivat jo kantaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ja Suomen vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.Koulut joutuvat harvoin turvautum... Lue lisää »


Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähteneen viime viikkoina nous... Lue lisää »


Kolumnit

Löylykilpailu maksaa vielä miljoonia

Heinolan saunahullujen järjestämä löylykilpailu maksoi yhden ihmisen hengen ja toinen kärsii pahoista vammoista. Löylykisan aikoihin amerikkalainen Newsweek-lehti valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi asua. Tämä myönteinen uutinen kuitenkin suli ... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish