Satoja alastomia hippejä kokoontunut Kuopion lähimetsään

21.07.2010 8:10

Ismo Vornanen

Alueen ulkopuolella on kyltti, jossa kehotetaan kylän poikia pysymään poissa.
Alueen ulkopuolella on kyltti, jossa kehotetaan kylän poikia pysymään poissa.

Kuopiosta noin 30 kilometriä etelään, Leppävirran Paukarlahteen on kokoontunut yleisesti kenenkään tietämättä satoja hippejä ympäri maailmaa. Euroopan Rainbow Gathering - tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Maailmalla karnevaalit on aiemmin järjestetty 37 kertaa.

Hipit saapuivat Pohjois-Savon metsään 10. heinäkuuta. Internetin www.hipit.fi -sivustolla kerrotaan tapahtuman päättyvän 11. elokuuta.

Kuvauskielto

Alueella ei kaivata uteliaita tuijottelijoita eikä valokuvaajia. Hippileirissä liikutaan luonnonmukaisesti ja vapaana rooleista.

Tapahtuma-alueelle johtavan kapean hiekkatien alussa on kyltti, jossa ystävät toivotetaan tervetulleiksi. Uteliaita kylän poikia kehotetaan kyltissä pysymään poissa. Kaikille hengenheimolaisille on alueelle vapaa pääsy. Kamerat ja kännykät, alkoholi ja huumeet ovat alueella kiellettyjä. Yhteiset ruoka-ajat katsotaan sateenkaaresta ja auringon merkeistä.

Hipit sanovat leiriä kodikseen. Yhdessä he etsivät harmoniaa, vapautta ja vastustavat kaupallisuutta. Paukarlahden niityillä joogataan, meditoidaan, lauletaan pyhiä hymnejä, saunotaan lämmitetyssä maakuopassa ja kylvetään läheisessä järvessä.

Kuin intiaanikylä

Alueen portilla vähäpukuiset tai täysin alastomat hipit toivottavat vieraan tervetulleeksi. Varsinaiseen pääleiriin pitää vaeltaa metsäpolkuja 1,5 kilometriä. Aatamin asussa vastaan tulevat veljet ja sisaret tervehtivät vastaantulijoita ja hymyilevät itämaisen tyynesti.

Majoja, telttoja ja kotoja törröttää kuusien katveessa ja niityillä. Näky muistuttaa intiaanikylää. Kodassa asuva kanadalaispoika arvelee, että pöheikössä vilisee päivittäin noin 600 hippiä. Hän itse kertoo odottavansa 25.7. alueella järjestettävää täydenkuun juhlaa, johon odotetaan jopa kahta tuhatta juhlijaa.

Alueella istuu kokonaisia perheitä ilkosillaan kuin Eedenin puutarhassa. Lapset nököttävät äitiensä paljailla rinnoilla. Pujopartaiset, langanohuet miehet kulkevat joko lannevaateessaan tai vapaasti housuitta ilmakylvyistä nauttien.

Yläosattomat tarjoilijat

Yläosattomat naiset tarjoavat vieraalle puhdasta kasvisruokaa, raakapuroa ja mansikoita.

–Täällä on neitseellinen luonto ja paikka on 400 kilometrin päässä Helsingistä. Venäjän rajalle on 200 kilometriä, määrittelee ruokaringissä istuva hollantilainen Annie.

Osa ihmisistä aloittaa kiitostanssin ruokailun päätteeksi. Kitarat soivat, ruskettuneet vartalot keinuvat. Katseet nousevat ensin taivaaseen. Sitten joukko kumartaa yhdessä ja kiittää äiti maata suopeasta kasvisravinnosta.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

NO HUH HUH! MIKSI IHMEESSÄ TÄSTÄ EI TIEDOTETTU LEHDISSÄ? MINÄ AINAKIN OLISIN MENNYT PAIKALLE.

21/07/2010 9:37 am, POMO

POMOlle:
Asiallinen trollaus

21/07/2010 10:22 am, laamanni

Jännästi toimittaja tulkitsee omiaan. Kuvassa lukee "Kylän pojat ja muut uteliaat tervetuloa" ja kuvateksti kertoo "Alueen ulkopuolella on kyltti, jossa kehotetaan kylän poikia pysymään poissa."

21/07/2010 10:32 am, Kelvollinen nimimerkki

Mammutilta housut pois ja tuonne.

21/07/2010 10:37 am, Juha

"Jännästi toimittaja tulkitsee omiaan. Kuvassa lukee "Kylän pojat ja muut uteliaat tervetuloa" ja kuvateksti kertoo "Alueen ulkopuolella on kyltti, jossa kehotetaan kylän poikia pysymään poissa."

Lueppa koko lappu.
"Kylän pojat ja muut uteliaat tervetuloa
MYÖHEMMIN musiikki-iltaan...."

21/07/2010 10:42 am, jm

Kelvollinen Nimimerkki:

Kuvassa lukee "Vain RAINBOW-ihmisille. Kylän pojat ja muut uteliaat tervetuloa musiikki-iltaan myöhemmin. Ajankohta ilmoitetaan..."

Toimittajan tulkinta näyttää äärimmäisen perustellulta.

21/07/2010 10:42 am, Toinen kelvollinen

Saako tapahtumaan osallistua kuka vain?

21/07/2010 10:44 am, kiinnostunut

varmasti kuka tahansa, joka tuntee olonsa kotoisaksi porukassa, on tervetullut mukaan.

21/07/2010 11:07 am, matti

Eipä voi hippilauma kieltää kuvaamista julkisella paikalla. Epäilen myös, että poliisille ei ole tehty viittä päivää aiemmin vaadittua ilmoitusta julkisesta tapahtumasta.

21/07/2010 11:10 am, A.N.

eiköhän nuo ole yksityisellä maalla maanomistajan luvalla. sillon ei oo kuvauskiellossakaan ongelmaa.

21/07/2010 11:17 am, matti

Jaahas, näin sitä taas valkoista hetero miestä sorretaan, ei tuonnekaan varmaan pääse kuin viher vasemmistolaiset feministi natsit, maahan muuttajat ja homot.

21/07/2010 11:26 am, Alceste

Tapahtumasta ei olla siksi ilmoitettu missään kaupallisissa lehdissä, koska Rainbow Gatheringit ovat kaikkea kaupallisuutta vastaan. Myös halutaan että ihmiset kuulisivat tapahtumasta toisilta ihmisiltä, tai jostakin yhteisöstä.

Kaikki ovat tervetulleita tapahtumaan.

Kuvausta ei voida kieltää, mutta toivomus on ettei elektronisia laitteita käytettäisi tai tuotaisi paikaille.

Tapahtuma todellakin on yksityisellä maalla, maanomistajan luvalla, ken on luvannut tapahtuman ajaksi paikan Rainbow Gatheringin käyttöön.

Lisätietoa, kyytitoiveita ja lisää keskustelua aiheesta käydään artikkelin viittauksen osoitteessa http://hipit.fi/tapahtumat-ja-men...pan-rainbow-gathering-2010-suomessa/

21/07/2010 11:30 am, Vihreäkaupunki

Hipit pakottaa lapsensa osallistuun myös alastomuuteen. Siinä on oiva paikka jollekin pedofiili"hipille" harjoittaa lapsiseksiä rauhassa.

21/07/2010 12:01 pm, hipike

Alastomuus on luonnollinen asia

21/07/2010 12:16 pm, Anna

pedofiili hipit? feministiset viher vasemmisto natsit?
nyt on taas joku sekottanu hipit pappeihin ja perussuomalaisiin...
kateellisten jorinaa, ei osaa itse nauttia luonnosta ilman gps:sää ja hyttysmyrkkyy.

21/07/2010 12:19 pm, renttu

@matti
Sellaista asiaa kuin yksityinen metsä ei ole. Eri asia on, jos maanomistaja päästää ihmiset pihalleen, joka aidattuna on kotirauhan suojaamaa aluetta.

21/07/2010 12:24 pm, salakala

ei ihme että simerock jäi 4000 kävijää vaille!! siellähän ne kuopiossa nakusillaan...

21/07/2010 12:25 pm, SIMEROKKIKO

On aika tunkkaista toimintaa, täytyy sanoa.

Olla alasti metsässä?
Olla hippi 2010?
Saako kuvata alastomia, varmaankin naisia?

Mitäs jos nyt otetaan ne thermokset ja pressuteltat, mennään kotiin, tehdään ihan oikeasti jotain. Vielä vähän ennen morkkista, tai lisämauttomuuksia.

21/07/2010 12:44 pm, Nonni

Nyt löytyy kohumammutillekin suojelualue?

21/07/2010 12:52 pm, Vee

Paikalliset kumppanit

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä Kuunsirpinkiitäjän

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä 2010 Riitta Puomilahden kirjoittaman Kuunsirpinkiitäjä, jossa seikkailevat Keihäsjoen haltijat, keijut ja metsäneläimet. Myös laulujen sanat ovat Riitan kynästä ja ne on säveltänyt ja sovittanut Janne Nyyssönen... Lue lisää »

Yhteistyö on voimaa!

kuopion energia

Olemme saaneet useita toimijoita onnistunutta elämystä toteuttamaan. Lue lisää »

Info-tilaisuus

Info-tilaisuus toimintakeskuksella torstaina 2.9.10 klo 10.00 Lue lisää »


Kysymys

Tulisiko alaikäisten tupakointiin puuttua tiukemmin?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Saako lasta kurittaa koulussa?

Kun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai omaisuutta.Hyvin harvoi... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Kolumnit

Kuopiorock Väinölänniemellä jälleen ensi kesänä

Erik Ongelin kirjoitti Kuopion Kaupunkilehdessä (18.08.2010) mielipidekirjoituksen otsikolla ”Ei RockCockia Väinölänniemellä”. Haluaisin korjata muutamia faktoja, joita kirjoituksessa esiintyi.Ensinnäkin lähetimme mainitsemasi (Kaupunkilehdessä 11.8... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish