Mieskuoro Puijon Laulu piti laululeiriä
Puijon Laulu - 07.04.2009 18:09
Jussi Kiljunen
Kuten jo ensimmäisessä kappaleessa jo ilmaisin Puijon Laulu piti laulupainoitteisen leirin Pohjois-Savon opistolla. Kouluttajina oli Taiteellinen johtajamme Jussi Mattila, yksi kuoromme varajohtajista eli Jarmo Hätinen ja Kuopiolaislähtöinen barytoni Vikke Häkkinen.
Vikke Häkkiseltä kuorolaiset saivat monia eri neuvoja äänenmuodostukseen ja yleensäkin laulun tekniikkaan. Varmasti moni kuorolainen huomasi olevansa vielä ns. oppipoika ammattilaisen edessä. Mutta muistetaan, että laulaminen on oppimista koko eliniän ajan ja aina voi oppia, vaikka olisi yli 80 vuotias. Eli aikaa vielä on tällä matkalla laulujen maassa.

