Puijon Laulu

Mieskuorolaulu Puijon Laulussa on miehellä mahdollisuus harrastaa musiikkia. Kuorossa hyvän lauluäänen omaava mies saa laulaa muiden laulavien miesten kanssa. Tällä hetkellä Puijon Laulun riveissä laulaa n. 50 laulajaa jotka harjoittelevat säännöllisesti maanantaisin klo 18 alkaen Leväsen Palvelukeskuksen salissa.
Tule hyvä mies rohkeasti tutustumaan kuoroomme ja toimintaamme. Verkkosivuilta, www.puijonlaulu.fi, näet tarkemmin missä harjoittelemme ja avainhenkilöittemme yhteystiedot.
Kuoroharrastus on hyvä tapa tuottaa musiikkia itsensä ja muiden iloksi. Lisäksi laulaminen rentouttaa elimistöä ja mikä parasta, saa ajatukset pois arkipäivän tapahtumista.
Mieskuorolaulua on Kuopiossa harrastettu nyt jo yli 100 vuoden ajan. Historia alkaa Ukko Kööristä Kuopion Suojeluskuntain laulajien kautta Puijon Lauluun, joka on perustettu sodan jälkeen syksyllä 1944.

 

Puijon Laulu aloitti laulukauden

Puijon Laulu - 08.09.2009 11:19

Jussi Kiljunen

(Kuvaaja: Jussi Kiljunen)
(Kuvaaja: Jussi Kiljunen)

Mieskuorolaulaminen on yksi monista kuorolaulu muodoista. Sen kulta-aika oli 40-luvun lopusta tuonne 80-luvun puolelle. Tämä johtui pitkälti siitä, ettei miehillä ollut muuta "hyväksyttyä" harrastusta ja kaikki olivat tottuneet olemaan porukassa kavereiden kanssa armeijan piirissä. Monet kuorolaulajat aikanaan aloittivat laulu-uransa jo rintamaoloissa. Sitten aika meni eteenpäin, kuoroista alkoi vähentyä laulajat ja uusia ei ilmaantunut, esimerkkinä mm. Lieksan Mieslaulajat, joilla on nykyään riveissään noin 20 laulajaa, kun joskus 70-luvun alussa pelkästään yhdessä stemmassa saattoi olla noin 25 laulajaa. Oi niitä aikoja. Se oli iso kuoro silloin.

Puijon Laulun 65-vuotisella uralla on tapahtunut paljon ja tulee tapahtumaan. Tämän talven ohjelmassa mm. itsenäisyyspäivän tervehdys yhdesssä Kuopiolaisten mieskuorojen kanssa, Veteraanikuoro ja Mieskuoro Kuopio Kvartetti.

Kuoromme pitää joulukonsertit Tuomiokirkossa ja Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa. Näissä konserteissa kuulijat saavat kuulla perinteisiä ja myös uusia joululauluja. Tervetuloa jo näin kunnolla etukäteen.

Sitten Sinä, joka omaat hyvän lauluäänen jota myös vaimosi kestää kuulla! Ja haluat kuulua tämän jalon harrastuksen piiriin, ota ihmeessä yhteys taiteelliseen johtajaamme Jussi Mattilaan, hän keskustelee kanssasi tarkemmin asiasta. Mikäli epävarmuus vielä vähän on voitolla, niin tule ensin seuraamaan harjoituksiamme. Meitä on joka puolueesta, on akateemisesti valveutuneita ja tavan tallaajia, mutta me kaikki haluamme tuoda äänemme kuulumaan mieskuorolaulun voimalla.

Kuten Jukka Mönkkönen sanoi, "on mukava laulaa itseään parempien laulajien kanssa!".


18


Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Kaupunkilehden kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
kuopio.toimitus(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish