Listahirmu The Baseballs Kuopion RockCockin pääesiintyjäksi

20.01.2010 7:02

Tero Joutselainen

The Baseballs
The Baseballs

Kuopion Väinölänniemellä ensi kesänä järjestettävän RockCock –festivaalin pääesiintyjäksi on varmistunut saksalainen The Baseballs, jonka esikoisalbumi oli Suomessa viime vuoden myydyin äänilevy. Yhtyeen ensi kesän Suomen keikoista osa on jo loppuunmyyty. Kuopion liput tulevat myyntiin maanantaina.

The Baseballs on saksalainen, Berliinissä vuonna 2007 perustettu rockabilly-tyylinen cover-yhtye. Se tuli tunnetuksi omilla rockabilly-versioillaan muun muassa Rihannan ”Umbrella”- ja Katy Perryn ”Hot N Cold” -kappaleista. The Baseballs -yhtyeeseen kuuluvat Sam (Sven Budja), Basti (Sebastian Raetzel) sekä Digger (Rüdiger Brans). Heidän mukanaan keikoilla kiertää nelihenkinen taustabändi.

Yhtyeen jäsenet tutustuivat Berliinissä heavy-yhtyeen treenikämpällä ja perustivat yhtyeen. He alkoivat äänittää studiolevyä loppukesästä 2007. He saivat lokakuussa 2008 levytyssopimuksen Warner Musicilta. 1. toukokuuta 2009 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen single Umbrella. Debyyttialbumi Strike julkaistiin toukokuun puolivälissä.

Yhtyeen debyyttialbumi Strike! ilmestyi toukokuussa 2009, ja se menestyi hyvin Saksassa, Suomessa, Sveitsissä ja Itävallassa. Suurimman suosion saavutti kappale Umbrella, joka nousi Suomen singlelistan ykköseksi. Myös Hot N Cold menestyi hyvin singlelistalla. The Baseballs kävi Suomen-vierailulla 2009 marraskuussa. Heillä oli keikka Helsingin On The Rocksissa ja he esiintyivät myös Maria!-show’ssa ja Big Brotherissa.

PMMP ja Popeda lauteilla

Kuopio RockCockin festivaalipäällikkö Iipu Heinola on hyvin tyytyväinen mies. Pitkän väännön jälkeen on vuoden 2009 ja ilmeisesti vielä tämänkin vuoden kuumin nimi The Baseballs saatu Väinölänniemen karkeloiden pääesiintyjäksi.

- Odotettiin ja odotettiin, mutta kyllä se kannatti. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan kaikkien aikojen Kuopio Rockia. Ja lisää kovia nimiä sekä koti- että ulkomailta on tulossa, kunhan saadaan nimet paperiin.

Tässä vaiheessa Heinola livauttaa julkisuuteen nimet Popeda, Viikate, Klamydia, Francine, Turmion Kätilöt, Aste, Doom Unit ja odotettu PMMP. Lippujen hinta pidetään edelleen kohtuullisella tasolla nimiesiintyjistä huolimatta.

- Uutisena voisi kertoa toimistomme muuton Maaherrankadulta Vuorikadulle. Ja niin tietysti myös klubien ja bändikisan alkamisen jo kevättalven aikana.

 

Lisätietoja ensi maanantaina alkavasta lipunmyynnistä päivitetään loppuviikon aikana sivuille www.kuopiorock.fi

 

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Pittääkö näitten oikeesti tunkee jokapaikkaan? Nyt on sitte vänäri täynnä muotirokkareita, kovin nimi baseballs. Hienoa. Menee vuosien työ ja perinteet hukkaan.

21/01/2010 5:17 pm, Närkästynyt kansalainen , Moderoija: Kaupunkilehden toimitus

PMMP ja Popeda on ihan jees. Töttörötukat tuo varmasti ihan hyvin euroja lisää. Saadaan sitten ensi vuonna taasen paremmat partyt.

21/01/2010 11:15 pm, Parza

Paikalliset kumppanit

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä Kuunsirpinkiitäjän

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä 2010 Riitta Puomilahden kirjoittaman Kuunsirpinkiitäjä, jossa seikkailevat Keihäsjoen haltijat, keijut ja metsäneläimet. Myös laulujen sanat ovat Riitan kynästä ja ne on säveltänyt ja... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Yhteistyö on voimaa!

kuopion energia

Olemme saaneet useita toimijoita onnistunutta elämystä toteuttamaan. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Info-tilaisuus

Info-tilaisuus toimintakeskuksella torstaina 2.9.10 klo 10.00 Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Verkkokysely lasten ja nuorten kokemasta syrjinnästä

Verkkokysely lasten ja nuorten kokemasta syrjinnästä Lue lisää »


Kysymys

Tulisiko alaikäisten tupakointiin puuttua tiukemmin?




Ihmiset

Pysäytelläänkö sinua kadulla, Markku Söderström?

Tällä viikolla Kaupunkilehden piinattavana on Vasemmistoliiton Markku Södreström.Kerro omin sanoin millainen olet luonteeltasi?Luonteeltani pidän itseäni hyvin sosiaalisena ja kaikkien kanssa toimeentulevana. Mutta osaan minä olla pottumainenkin ja ... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Ruoka

Etnokokki lähikaupassa: Turkkilainen mantikeitto on todellinen slow food -ruoka

Turkista kahdeksan vuotta sitten Suomeen muuttanut Neziha Andi valmistaa turkkilaista perinneruokaa mantikeittoa. Alunperin mantikeittoa tekivät vaeltavat turkkilaiset ratsumiehet, koska kuivattua mantia oli kätevää keittää leirinuotiolla. Nykyään s... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish