Väinölänniemelle myös melkoinen metallikattaus

09.02.2010 19:05

Tero Joutselainen

Uuden levyn tällä viikolla julkaissut Stam1na nähdään kesällä Väinölänniemellä. KUVA: MARIANNE HEIKKINEN
Uuden levyn tällä viikolla julkaissut Stam1na nähdään kesällä Väinölänniemellä. KUVA: MARIANNE HEIKKINEN

Ensi kesän Kuopio RockCock vahvistaa ohjelmistonsa raskaampaa päätä muutamalla mielenkiintoisella esiintyjäjulkistuksella.

Mielenkiintoisimmasta päästä on varmasti virolainen Metsatöll, jonka metalli pohjaa virolaiseen kansanmusiikkiin. Kotimaista raskaampaa osastoa edustavat ulkomaitakin kolunneet Korpiklaani, Sotajumala ja Kiuas. Koko metallinelikko on festarikävijöiden toivelistan kärkipäätä.

Lupaava kiinnitys on myös tällä viikolla uudella levyllään Viimeinen Atlantis listaykköseksi kipuava Stam1na. Arvosteluissakin levy on kerännyt jo useampaan kertaan täysiä pisteitä. Saman tempun tulee tekemään maaliskuun lopulla Sydänjuuret-cd:llä Mokoma, joka myös nähdään Kuopiossa ensi kesänä.

Tämän vuoden lipunmyynti on The Baseballsin vauhdittamana lähtenyt todella hyvin liikkeelle. Kuopio RockCockin festivaalipäällikkö Iipu Heinola toteaakin järjestelyiden olevan myös siltä osin aikaisempia vuosia edellä.

Kuopio RockCock järjestetään Väinölänniemellä 30.–31.7.2010. Aikaisemmin julkistettuja esiintyjiä ovat mm. The Baseballs, Popeda, Viikate, Klamydia, Francine, Turmion Kätilöt, Aste, Doom Unit, Cheek, Anna Abreu ja PMMP.

 Lue lisää 

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Paikalliset kumppanit

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä Kuunsirpinkiitäjän

Hermannin lastenteatteri esittää syksyllä 2010 Riitta Puomilahden kirjoittaman Kuunsirpinkiitäjä, jossa seikkailevat Keihäsjoen haltijat, keijut ja metsäneläimet. Myös laulujen sanat ovat Riitan kynästä ja ne on säveltänyt ja... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Yhteistyö on voimaa!

kuopion energia

Olemme saaneet useita toimijoita onnistunutta elämystä toteuttamaan. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Info-tilaisuus

Info-tilaisuus toimintakeskuksella torstaina 2.9.10 klo 10.00 Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Verkkokysely lasten ja nuorten kokemasta syrjinnästä

Verkkokysely lasten ja nuorten kokemasta syrjinnästä Lue lisää »


Kysymys

Tulisiko alaikäisten tupakointiin puuttua tiukemmin?




Ihmiset

Pysäytelläänkö sinua kadulla, Markku Söderström?

Tällä viikolla Kaupunkilehden piinattavana on Vasemmistoliiton Markku Södreström.Kerro omin sanoin millainen olet luonteeltasi?Luonteeltani pidän itseäni hyvin sosiaalisena ja kaikkien kanssa toimeentulevana. Mutta osaan minä olla pottumainenkin ja ... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Ruoka

Etnokokki lähikaupassa: Turkkilainen mantikeitto on todellinen slow food -ruoka

Turkista kahdeksan vuotta sitten Suomeen muuttanut Neziha Andi valmistaa turkkilaista perinneruokaa mantikeittoa. Alunperin mantikeittoa tekivät vaeltavat turkkilaiset ratsumiehet, koska kuivattua mantia oli kätevää keittää leirinuotiolla. Nykyään s... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish