Blinit tykkäävät sienistä
12.10.2009 14:25
Sieneen ehtii vielä. Muun muassa kantarelleja on yhä metsissä runsaasti. Niistä loihtii nopeasti vaikkapa sienisalaatin. Salaattia kannattaa kokeilla vaikkapa blinien kanssa. Nopeat blinit syntyvät tattari- ja vehnäjauhoista. Blinien kanssa maistuu myös smetana ja esimerkiksi muikunmäti.
Blinit
6 dl maitoa
30 g hiivaa
suolaa
250 g tattarijauhoja
200 g vehnäjauhoja
3 keltuaista
3 valkuaista kovaksi vaahdoksi vatkattuna
olutta
(kirkastettua) voita paistamiseen
Liuota isohkossa kulhossa kädenlämpöiseen maitoon hiiva ja suola. Sekoita joukkoon jauhot. Peitä taikina liinalla tai kelmulla ja anna olla huoneenlämmössä vähintään kuusi tuntia.
Lisää taikinaan keltuaiset. Ohenna taikinaa hieman oluella. Lisää taikinaan lopuksi kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset.
Kuumenna blinipannu tai paista tavallisella ohukaispannulla. Laita pannuun hieman voisulaa ja taikinaa noin puolen sentin paksuinen kerros.
Anna paistua, kunnes taikina on hyytynyt. Käännä bliniä ja lisää pannuun voisulaa. Paista rapeaksi.
Blinien kanssa tarjottavaksi sopii mateen-, siian- ja/tai muikunmäti, smetana, hienonnettu sipuli, sillikaviaari, sienisalaatti, musta- tai valkopippuri.
Resepti: Ruokatieto



